Life in Eden

No niin. Soittelin tässä alkuviikosta aika monta puhelua, osan jenkkiläisviranomaisille, osan herran lakimiehelle. Alkaisi näyttämään siltä, että on tosiaan suuri mahdollisuus olemassa, että perusteet F:n tuomitsemiselle eivät olleet aivan vedenpitävät. Sehän ei ole jenkkien oikeusjärjestelmässä mitenkään harvinaista, verrattuna esimerkiksi Suomen oikeusjärjestelmään. Olen kuullut sellaisia faktoja ja kertomuksia muutama päivänä, etten ihmettele miksi F ajatteli etten uskoisi. Itse asiassa on myönnettävä, että tuskin olisin uskonutkaan, ellen olisi niitä kuullut luotettavalta taholta. Olen käynyt läpi satoja dokumentteja ja pohtinut pääni puhki kuinka voisin auttaa. F:n lakimies sanoi että pelkän valituksen käsittelyaika voi olla vuosia, ja sellaisia on tehty jo kaksi. Turhaan.

Kaikki tämähän ei poista sitä tosiasiaa, että hän valehteli minulle. Kuitenkin kuultuani ja luettuani kaiken olemassa olevan materiaalin, ymmärrän miksi hän teki niin. En olisi itsekään kertonut itselleni. On tietysti melko ristiriitaista olla sekä vihainen että huolissaan samanaikaisesti. Näin kaukaa on hyvin vaikea selvittää asioita, tai perehtyä niihin mahdollisiin toimiin, joita voisi vielä tehdä hänen tapauksessaan. Se on myös erittäin kallista. F:n perhe maksaa hänen asianajokulunsa, mutten usko että heidän varansa riittävät tutkimiseen ja valitusten rustaamiseen. Minulta hän ei suostu rahaa ottamaan, enkä ole sitä tähän tarkoitukseen kyllä ehtinyt tarjoamaankaan. Mutta olen jo kerran kuullut kunniani siirrettyäni hänelle rahaa yleistarvikkeiden ostamista varten ja kyse ei todellakaan ollut kuin muutamasta kympistä. Siitä seurasi loukkaantuneiden kirjeiden virta ainakin kahdeksi viikoksi. En aio edes yrittää sitä uudestaan.

Yleinen tunnelma on kuitenkin kohonnut, olen hyvin iloinen siitä että on edes mahdollisuus siihen että kaikki vielä järjestyy. Askel kerrallaan, katsotaan.

Kirje tuli perjantaina. Olen vain yrittänyt saada ajatuksiani kasaan muutaman päivän.
En tiedä onnistuinko vai en, hiukan hämmentynyt olen vieläkin. Kirjeen päälle oli kiinnitetty lappu, jossa luki näin:

“Olet juuri lukemassa kirjettä jonka kirjoitin kolme päivää sitten. Olin menossa ostamaan postimerkkejä, kun vartija toi kirjeesi, koskien täysin samaa asiaa kuin josta olin sinulle kirjoittanut. Olisin siis kertonut sinulle aivan itse, olen pahoillani että sait tietää näin. Lue kuitenkin kirjeeni, ennen kuin tuomitset minut ankarammin. F”

Luin kirjeen. Se oli täynnä ahdistusta ja anteeksipyyntöjä. Ei niinkään itse aiheesta, vaan siitä että hän oli valehdellut minulle.

” Kun aloimme kirjoittamaan, ajattelin että vain juttelemme niitä näitä. Piristämme toinen toisemme päiviä. Kun huomasin olevani rakastunut, oli jo liian myöhäistä. Olin jo ollut epärehellinen. Siihen on kaksikin syytä, miksen kertonut aiemmin. Ensimmäinen on se, että pelkäsin menettäväni sinut. Mikään ei pelota minua enempää. Toinen on se, etten uskonut sinun ymmärtävän. Pelkäsin ettet usko minua.”

Eikö valehtelulla menetä toisen helpommin kuin epärehellisyydellä? Ja suoraan sanottuna olen hiukan vihainen siitä, että F tuon enempää luota arvostelukykyyni tai rakkauteeni. Jos hän olisi kertonut minulle rehellisesti ja suoraan koko tarinan, olisin uskonut.  Tietysti olisin. Mutta nyt, kuinka voin uskoa enää mitään?

“Tiedän, että sinusta tuntuu kuin rakkautemme perustuisi valheelle. Tavallaan näin onkin. Mutta vankeuteni syy on vain murto-osa siitä mitä olen sinulle kertonut, ja kaikki muu, aivan KAIKKI on totta. Olen edelleen se mies johon rakastuit. Sinä tunnet minut, kaikesta huolimatta.

Ole hyvä ja ota yhteyttä henkilöön, jonka yhteystiedot annoin sinulle. Hän kertoo sinulle kaiken tapauksestani, ja vastaa kysymyksiin joita sinulla on. Tietysti minäkin vastaan, mutta ajattelin että sinun olisi helpompi luottaa viranomaiseen kuin minuun. Itsehän pilasin luottamuksesi minuun. Ole kiltti, puhu hänen kanssaan. Tee edes sen verran vuokseni.

Ja asia, josta on kyse, josta raivosi kumpuaa. Minä en tehnyt sitä. En helvetti missään nimessä! Minä en ole sellainen! Saat totuuden itsekin selville, kun tutkit asiaa enemmän. Minä en tehnyt sitä. Olen tehnyt paljon huonoja päätöksiä ja ikäviä asioita elämässäni, ja ansaitsen rangaistukseni, mutta tuota tekoa minä - en - tehnyt!!”

En tiedä mitä ajatella. Otan yhteyttä mieheen, jonka tiedot hän minulle antoi. Miekkonen  työskentelee syyttäjänvirastossa. Katsotaan mistä on kyse, ilmoittelen sitten. Mutta ehkä tunnelin päässä on vielä valoa.

Odotan edelleen vastausta F:ltä. Hän on saanut ensimmäiset kirjeeni asiasta viime torstaina, joten elättelin toivoa että perjantaina olisi mahdollisesti kuulunut jotain. Ei.. Alkuviikosta siis. Minulla ei ole juuri aiheeseen lisättävää ennen sitä. Painin edelleen asian kanssa, joinain päivinä päällimmäisenä on viha, toisena sääli. Katsotaan, kerron kun posti saapuu.

Claire esitti kommentissaan kysymyksiä, jotka mielestäni ansaitsivat vastauksen. Erityisesti koska tällä hetkellä ajatusteni ja tunteideni julkituonti on tuntunut ainoalta keinolta pitää itseni….. no, tasapainossa.

Kuinka valitsin murhaajan ja mitä eroa on murhalla ja murhalla, kysyi Claire. Ilmeisesti viitaten postaukseeni, jossa ilmaisin syvän järkytykseni viimeaikaisista tapahtumista.

Valitsin murhaajan, koska alunperin tarkoitukseni oli vain piristää jonkun päiviä, saada oikea ja pitkäaikainen kirjeystävä. Sellainen, jolla olisi niin paljon vuosia jäljellä, ettei minun tarvitsisi koskaan miettiä hänen oveni taakse ilmestymistään (niin kaukaa haettua kun se olisi ollut muutenkin). Release Year: 2045, luki F:n kohdalla. Oivaa, ajattelin. Fiksuntuntuinen, humoristinen mies, joka ei koskaan pääsisi vaivaamaan minua, vaikka osoittautuisi täydeksi kahjoksi. Eiköhän kahjokin minut neljässäkymmenessä vuodessa unohtaisi, jos päättäisin kirjeystävyytemme alkuunsa. Tai missä kohtaa ylipäänsä.

Ensimmäisen vuoden jälkeen oli selvää, etten ollut koskaan tavannut mieltä, joka olisi saanut minut tuntemaan niinkuin hänen mielensä. Itkin, nauroin, suutuin, iloitsin. Jokaisen kirjeen kohdalla. Hän ymmärsi tarkoitukseni puolesta lauseesta, hänen huumorintajunsa oli sen kaltainen etten voinut lakata nauramasta ennen kuin tuskin sain henkeä. Hän oli täydellinen. Ja vankilassa. Siinä kohtaa vuodesta 2045 ei voinut enää puhua positiivisessa sävyssä.

Kysyit, Claire, olemmeko kirjoitelleet pitkään. Olemme. Vuosia. Rakastuneita olemme olleet niistä noin neljä.

Mitä eroa on murhalla ja murhalla? No, mietipä itse. (Seuraavat ovat esimerkkejä, eivätkä liity mieheni rikokseen millään lailla.) Kumpaa sinun olisi helpompi ymmärtää ja rakastaa, miestä joka on tappanut ihmisen joka on vahingoittanut hänen perhettään, vai miestä joka on puukottanut ja silponut naisen ihan vain huvin vuoksi? Vastaus on ilmeinen. Kuten on myös vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen. Murhan ja murhan ero on SUUNNATON.

On tietysti olemassa ihmisryhmä, jotka hakeutuvat nimenomaan murhaajien pariin jostain kieroutuneesta jännityksenhalusta. Joillekin ihmisille murhalla ja murhalla ei varmaankaan ole eroa. Minulle on. Varsinkin mieheni tapauksessa kyse on asioista, joita en kykene hyväksymään. Nyt yritän miettiä, voinko hyväksyä mieheni siitä huolimatta.

Sanoit myös, Claire, että on F:ltä ymmärrettävää ettei hän kertonut. Ettei suhteen alussa kukaan kerro itsestään huonoimpia puoliaan. Ei. Olen täysin eri mieltä. Jos tietäisit enemmän minusta tai hänen rikoksestaan, et koskaan sanoisi noin. Minulla olisi ollut oikeus tietää. Ei, vielä enemmän! Sen olisi pitänyt olla ensimmäisten kirjeiden jälkeen itsestäänselvää, että minulle olisi kerrottava heti! Ensimmäisten tai edes ensimmäisten kymmenien kirjeiden kohdalla. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä, katsoi asiaa miltä kantilta hyvänsä.

Vahinko on jo tapahtunut. Minulle ei kerrottu. Nyt ainoa mahdollisuuteni on joko kerätä palaset ja yrittää liimata ne takaisin yhteen, tai kävellä pois suhteeni pirstaleiden keskeltä. En osaa sanoa, kumman vaihtoehdon valitsen.

Sain tänään häneltä kirjeen, lähetetty ennen kuin nämä järkyttävät päivät tulivat eteeni. Iloisen, rakastavan, hymyilevän kirjeen. Itkin alusta loppuun. En edes yrittänyt vastaamista. Odotan että saan vastaukset niihin kirjeisiin, jotka olen lähettänyt tämän uutisen tiimoilta. Ennen sitä olen kykenemätön sanomaan hänelle mitään. En tiedä mitä odotan kuulevani, tai löytyykö maailmasta sanoja jotka tätä asiaa parantaisivat. Tai pahentaisivat. En tiedä. Minä vain odotan.

Toivottavasti sait vastauksen pohdintoihisi, Claire.

Eden

Sinua, sinua rakastan.
Yö painaa päähäni pimeän seppeleen
jotta en sinua näkisi.

Miten huutaa minulle avaruus.
Miten kirkuvat tähdet ohimoni läpi.
Miten itkevät lapset maailman rannoilla!
Ja merien yllä savuavat sydämet. Savuavat sydämet.

Sinua, sinua rakastan.

- A.O

Tekeekö hänen rakastamisensa minusta pahan? Jos ei voi lopettaa, eikä jättää, jos rakkaus kaikessa järjettömyydessään ja epätoivoisuudessaan huutaa hänen nimeään, tekeekö se minusta sokean? Voiko toista rakastaa hänen tekojensa jälkeen, vaikka jokainen solu ruumiissasi inhoasi, vihaisi ja halveksisi sitä hulluuden purkausta, joka hänet vankilaan saattoi? Syökö se minut elävältä ennen pitkää? Kalvaako se minua niin kauan, että rakkaus kuluu pois? Vai onko vain hyväksyttävä se, että yhteiset vuotemme ovat nyt loppuneet? Mitä. Minä. Voin. Tehdä?

Olen typerä, typerä, TYPERÄ nainen… Olen vuosia kirje kirjeeltä, puhelu puhelulta opetellut tuntemaan ihmistä jonka kanssa haluan elämäni viettää. Olen nauranut, itkenyt, riidellyt, iloinnut ja surrut hänen kanssaan, ja oppinut rakastamaan häntä syvästi. Kuten on varmaanin ilmi käynyt, ainakin tuomion pituudesta, F istuu tuomiotaan murhasta. Olemme puhuneet asiasta, hän on myös melko yksityiskohtaisesti kertonut illan tapahtumista. Sitten tuli hetki, jolloin kaikki kaatui. Uteliaisuuttani (Kyllä, Maria, tunnustan!) googletin Valkoisen Enkelin miehen ja katselin vähän minkälainen mies hänellä siellä oikeastaan on. Lueskeltuani hetken aikaa, sain hetken mielijohteesta päähänpiston googlettaa myös oman mieheni, en nimittäin jostain syystä ole koskaan kokenut tarvetta sitä tehdä. En ole rehellisesti sanottuna koskaan edes ajatellut sitä, en tiedä miksi. Utelias luonne kun olen, jälkikäteen ihmettelen itsekin miksen ole sitä tehnyt.

Olisinpa tehnyt… Minulle on valehdeltu. Minulle on valehdeltu vuosia tästä asiasta. Eikä ihan vähän kaunisteltu, vaan valehdeltu räikeästi. Se, mitä löysin…. Se, miksi minun mieheni on vankilassa… On jotain niin kauhistuttavaa, etten ole lakannut itkemästä. Mies, jonka kanssa olen jakanut ajatukseni, syvimmät tuntoni, jota rakastan, on tehnyt jotain niin hirvittävää että sieluani kylmää. Hän ansaitsee olla siellä, hän ansaitsisi olla siellä ikuisesti tekonsa tähden. Silti rakastan häntä.. Minusta tuntuu kuin joku olisi repinyt sydämen rinnastani ja kaatanut happoa tilalle!!

Puhuin hänen äitinsä kanssa, itkimme molemmat. Hän ei ollut uskaltanut kertoa totuutta, peläten etten enää rakastaisi hänen poikaansa, että jättäisin hänet. Ilmeisesti myös perhepiirissä on tullut selväksi, että hän rakastaa ja tarvitsee minua syvästi. Hänen äitinsä sanoi, että rakkaus lasta kohtaan on suurin maailmassa, eikä hän voinut hylätä poikaansa vaikka ei koskaan pysty antamaan anteeksi. Miksi minulle valehdeltiin? Se oli ensimmäinen kysymys mielessäni. Enkö ole ansainnut totuutta, emmekö ole vaatineet, puhuneet ja LUVANNEET rehellisyyttä joka asiassa? Sitten tajusin, että jos olisin tiennyt totuuden, emme olisi koskaan rakastuneet. Emme olisi koskaan kirjoittaneet kirjettäkään sen jälkeen kun asia olisi minulle selvinnyt. En olisi koskaan voinut ottaa hänen kirjeitään käsiini onnellisena. Mitä minun muka nyt pitäisi tehdä? Kirjoitin hänelle asiasta, pitkiä kirjeitä. Useita. Itkin ja kirjoitin. Raivosin ja kirjoitin. Surin ja kirjoitin. Hän on saanut ne varmaankin tänään, J-pay on nopea. Itse joudun odottamaan vastausta. Odottamaan loputtomilta tuntuvia vuorokausia.. Vaikka rehellisesti sanottuna, en tiedä löytyykö tästä maailmasta yhtään sanaa tai lausetta, joilla hän voisi asian parhain päin selittää. Joilla voisi oikeuttaa sen hirviömäisyyden, josta hän on vastuussa. En pysty ajattelemaan. En pysty hengittämään.. Minä rakastan hirviötä. Voi kuinka rakastankaan. Voi kuinka vihaankaan.

Hauska yhteensattuma, jälleen. Valkoinen Enkeli vasta manasi Antonion epävarmuutta kun postia ei kuulunut, nyt meillä on ollut sama aihe esillä. Tosin omat henkilökohtaiset kokemukseni mahdollistavat sen, että otan vuodatuksen tyynesti vastaan J-pay ei ilmeisesti ollut viikkoon toimittanut postejani F:lle ja hän oli hulluuden partaalla kirjeissään, onnettomana ajatuksesta että olisin hänet hylännyt. Rauhoittui toki saatuaan postini, ja vastauksenikin oli mahdollisimman rauhoittava ja rakastava, jotta hänen pulssinsa hiukan laskisi. Reppana rakkaani <3 Mutta mutta, hän oli myös taiteillut ihanan kortin minulle. Hänen pienet taideteoksensa aina ilahduttavat minua kovasti. Ohessa kuva

Kirjoitin Valkoiselle Enkelille aiheesta, joka suuresti koskettaa minua henkilökohtaisella tasolla. Vanhoista asioista, jotka pysyvät mielessä ja mukana aina. Olen elämässäni huomannut, että vaikeimmatkin asiat ja suurimmatkin virheet ovat olleet monella tavalla hyödyksi loppujen lopuksi. Olen ammentanut niistä kovasti neuvoja ja tietoa tilanteissa, joissa muuten olisin ollut neuvoton. Olen saanut niistä voimaa ja näkökulmia, joita minulla ei olisi ellen olisi itse käynyt läpi niin monenlaisia pahojakin asioita. Joten lopputulokseni tässä asiassa on, että vaikeudet ovat tehneet minusta avoimemman ja suvaitsevaisemman ihmisen. Olen huomattavasti rauhallisempi ja empaattisempi kuin olin joskus aiemmin. Toivon mukaan siitä on ollut lohtua ja iloa myös rakkaalleni, olen yrittänyt parhaani mukaan tukea ja kannustaa häntä monessa tilanteessa. Joskus tiedän jo etukäteen, missä asioissa hän minua tarvitsee. Siitä olen iloinen.

Elämä on ihmeellinen asia. Hyvässä ja pahassa, vaikka kaikesta saa tehtyä hyvää jos oivaltaa kuinka se tehdään. ) Hyvää ja iloista päivää kaikille!

Tiedättekö mitä..? Sen lisäksi että sain 12 sivua ihanaa luettavaa, josta tilitän myöhemmin kun innoltani ehdin, sain tietää että F on saanut mahdollisuuden päästä ehdonalaiseen 7 vuoden päästä :))))!!!!! Monet varmasti ajattelevat, että minulla ei ole syytä hurrata, mutta ajatelkaapa mikä muutos aiempaan!! Alkuperäinen mahdollisuus vapautua oli vuonna 2032!!! HAHAAAA!! Olen niin NIIN onnellinen. En pysty edes kirjoittamaan muuta.. Ei se tietenkään tarkoita, että hän heti pääsisi koevapauteen, mutta tunnelin päässä on valoa Voi.. olen sanaton. Palaan myöhemmin asiaan kun lakkaan kiljumasta.